Sovelluskouluttaja / asiakastukihenkilö Vitec Hotellinx Oy
Vitec Hotellinx on kotimainen ohjelmistoyhtiö, jonka tuotteet ovat laajasti käytössä hotellialan yrityksissä. Olemme kehittäneet ohjelmistoja hotelli- ja ravintola-alalle jo yli 30 vuoden ajan ja olemme markkinajohtaja toimialueellamme. Olemme myös osa ruotsalaista Vitec Software Groupia, joka antaa meille suuren konsernin mahdollisuuksia ja resursseja. Meillä olet siis paitsi erinomaisen kotimaisen jengin jäsen, niin myös osa suurempaa kokonaisuutta.
Meillä on visio tulevaisuudesta ja etsimme tiimiimme uutta pelaajaa, joka on valmiina omaksumaan muutoksia ja kehittämään yhdessä liiketoimintaamme. Haluamme olla Suomen paras hotelliohjelmistojen toimittaja.
Nyt haemme motivoitunutta ja asiakaspalveluhenkistä sovelluskouluttajaa / asiakastukihenkilöä vahvistamaan erinomaista joukkuettamme. Työtehtävän keskiössä on ohjelmistokoulutusten toteuttaminen ja käyttötuen tarjoaminen asiakkaillemme.
Meillä on toimisto Turun keskustassa, mutta työnkuva edellyttää tarvittaessa matkustamista asiakkaiden luokse. Ohjelmistokoulutukset voivat tapahtua Vitec Hotellinxin omissa tiloissa, Teamsissa tai asiakkaan omissa tiloissa. Teemme työtä joustavasti hybridimallilla; pääasiassa toimistolla Turussa ja osittain etätyönä. Työtehtävässä menestyminen edellyttää mahdollisuutta olla toimistollamme useampana päivänä viikossa.
Työnkuvaan kuuluvia asioita:
- Asiakkaille annettavien ohjelmistokoulutusten suunnittelu ja toteutus
- Ohjelmiston käytön neuvonta ja ongelmatilanteiden ratkaisu
- Asiakaspalvelu puhelimitse ja sähköpostitse
- Koulutus- ja ohjemateriaalien laadinta
Toivomme sinulta:
- Ratkaisukeskeistä asennetta
- Kokemusta asiakaspalvelutehtävistä ja paineensietokykyä
- Hyvää suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa suomeksi
- Kykyä kommunikoida englanniksi; ruotsi katsotaan eduksi
- Kykyä vastata projekteista ja niiden läpiviennistä aikataulun mukaisesti
- Oma-aloitteista työotetta tiimin jäsenenä
Arvostamme:
- Kokemusta ohjelmistojen parissa tehdystä koulutustyöstä sekä asiakastukitehtävistä
- Hotellinx Cloud -ohjelmiston tai hotellialan tuntemusta (eduksi, ei välttämätöntä)
- Olet innokas oppimaan uutta
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen työtehtävän, jossa pääset hyödyntämään osaamistasi ja kasvamaan ammattilaisena.
Näistä linkeistä lisätietoja meistä ja yhtiömme arvoista
https://www.vitec-hotellinx.com/
https://www.vitecsoftware.com/en/about-vitec/the-people-the-culture/#
Täytämme työtehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä - älä siis aikaile!
- Yritys
- Asiakaspalvelu/Tuki
- Locations
- Turku
- Remote status
- Hybrid Remote
Turku
About Vitec in Finland
Vitec is a leading provider of Vertical Software and has its origin and headquarters in Umeå, Sweden. Our products have been developed to meet specific needs within various niche markets in society. Our Group consists of many independent business units and we all share the will to contribute to society by business critical products. Our co-workers’ expertise and engagement, in combination with our shared corporate culture and business model, is what makes this possible. We grow by our companies’ success and through acquisitions. Everything we do, we do with a long-term perspective. Because our customers rely on us – today and tomorrow. Find out more at vitecsoftware.com
Sovelluskouluttaja / asiakastukihenkilö Vitec Hotellinx Oy
Loading application form